Tänään mentiin taas multapellolla. Jälki oli nyt haastavin koko viikolla. Samalla pellolla ajettiin eilen kaksi jälkeä ja illalla kaksi ipo-koiraa ajoivat omat jälkensä siinä. Myöskään kauriit eivät loistaneet poissa olollaan. Toisin sanoen jälkiä oli pelto täynnä. Jälki oli kilometrin mittainen. Niinan sanoin "koira vastasi erinomaisesti koulutukseen, näin lyhyellä ajalla". Se jäljesti erittäin tarkasti, rauhallisesti ja nenä pitkällä koko jäljen. Ainoan hankaluuden aiheutti meidän eilen tallaama polku, mutta senkin se ratkaisi itsenäisesti. Piru ei hae apua missään vaiheessa, vaan hoitaa ongelmat itse. Edelleenkään yhtään esinettä ei ole jäänyt peltoon. 

pirunj%C3%A4lki.jpg

Toista jälkeä ei tänään ajettu Pirun turvallisuuden takia, koska pellolla, jolle jälki oli tehty, juoksi maanomistajan koira irrallaan. Ei otettu riskiä. Niinpä Piru teki tänään kaksi rentouttavaa lenkkiä mun kanssa ja kyllähän se piru sieltä tuli esille nipistysten muodossa :)

Lounas venähti vähän myöhäiseen tänään, kun emännän mikro "räjähti" eli otti lopputilin, niinpä päästiin oikein monen tähden ravintolaan syömään isännän ja slovakialaisten vieraiden kanssa. Alla kuvia upeasta ravintolasta ja ruokakin oli hyvää. 

Ravintola.jpg

ravintola2.jpg

ravintola3.jpg

Kävelin Pirun kanssa vähän kuvailemassa Bochovicen kylää ja saatiin yllätyshyökkäys myös irtokoiralta. Onneksi Piru on fiksu koira, eikä ala rähjätä, vaan minä rähjäsin senkin puolesta. Selvittiin kunnialla.

17506548_10155086936937482_820462664_n.j17506325_10155086936872482_1869275516_n-17505835_10155086936782482_964763728_n.j17495825_10155086936722482_1114605933_n.17495595_10155086937032482_1374897185_n.17409692_10155086937222482_1101139945_n.

Tänään keskukseen saapui IPO ja Mondioring -harrastajia viettämään treeniviikonloppua. Malikoita ja saksanpaimenkoiria ja yhden bauceroninkin näin. Tämä keskus onkin keskittynyt enemmän noihin lajeihin .