Eilen tosiaan saavuimme tänne Bruck an der Leithaan, missä hotellimme sijaitsee. Me lähdettiin Suomesta keskiviikkona klo 9 laivalla ja oltiin Tallinnassa 11 maissa. Siitä sitten autonkeula kohti Via Balticaa.  Matka meni muuten ihan luihakkaasti, mutta navigaattori oli välillä sitä mieltä, että kun kerran ollaan menossa pellolle niin ajetaan sitten pellolla :) Monta moottoritien pätkää oli valmistunut puolentoista vuoden aikana, joten, kun etsimme tuttua hotellia, sitä ei sitten löytynytkään, koska ajoimme uutta moottoritietä pitkin, minkä varrella ei ollut yhtään hotellia eikä huoltoasemaa. Epätoivo jo iski yhden aikaan yöllä, kun ei löydy nukkumapaikkaa. Viimein tultiin yhdelle huoltoasemalle, missä oli hotelli mutta sekin oli jo kiinni, joten nukuimme autossa kolme tuntia. Siitä jatkettiin aamulla Tsekin läpi Itävaltaan. Matkalla oli myös tietöitä, joissa jonotettiin pitkiä aikoja. Kyllä edelleenkin on turvallista kulkea rekan perässä. Pääsee paljon helpommalla, kun se auraa tietä eteenpäin. Hullujen hommaa saattais joku tuumata.

Tänään tapaamme muut kilpailijat aamupalalla yhdeksän aikaan ja siitä lähdetään treenipelloille. Eli tästä se sitten alkaa. Piru jakoi todella hyvin matkan. Eilen lenkkeiltiin ja tankattiin.

Valitettavasti tänään kuvien laitto ei koneellani onnistu jostain syystä. Tämän matkan onnistumisessa on auttaneet sponsorit

EEVEE OY http://www.eevee.fi,

Vammalan palveluskoirayhdisty ryhttp://www.vpkh.org,

Jahti-Vahti http://www.jahtivahti.fi.

Niin ja tietysti kaikki, jotka ovat osallistuneet Niinan jälkikoulutuspäiville. KIIITOS!